Julkaisusarja


  • Suomi 2020 - Tuumasta toimeen
    30.8.10
    Talouskasvun edellytysten vahvistamista tarkasteleva työryhmä - kasvutyöryhmä - esittää keinoja nopeuttaa tuottavuuskasvua Suomessa 2010-luvulla.
  • Puolueiden julkisia tukia ja niiden valvontaa uudistavan työryhmän muistio
    29.6.10
    Valtioneuvoston kanslia asetti 8.2.2010 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella ehdotus paikallistasolle suunnatun puoluetuen käyttöönottamiseksi sekä selvittää puolueiden ja puolueyhdistysten saamien muiden julkisten tukien myöntämistä ja valvontaa sekä tehdä ehdotuksensa järjestelmän yhtenäistämiseksi.
  • Yhdessä ja erikseen - Maailma ja Suomi 2010-luvulla
    22.1.10
    Julkaisu on valtioneuvoston ennakointiverkoston valmistelema toimintaympäristökuvaus ministeriöiden tulevaisuuskatsausten taustaksi.
  • Talousneuvosto uudessa talouspoliittisessa ympäristössä
    21.1.10
    Talousneuvosto on yhteistyöelin, jossa pääministerin johdolla talouspolitiikkaan keskeisimmin vaikuttavat ministerit ja Suomen Pankin sekä alaansa parhaiten edustavien taloudellisten etujärjestöjen edustajat keskustelevat keskeisistä talouspolitiikan haasteista.
  • Infrastruktuurin ja julkisten toimintojen sijainnin vaikutukset aluetasolla
    22.12.09
    Selvityksessä tarkastellaan infrastruktuuri-investointien sekä julkisten, erityisesti valtion toimintojen sijoittumisen aluetaloudellisia vaikutuksia Suomessa.
  • EU-vaikuttamisselvitys
    16.12.09
    EU-vaikuttamisselvityksen keskeinen tarkoitus on linjata, miten Suomi voi vaikuttaa entistä paremmin EU:n päätöksiin ja toimintaan.
  • Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta
    15.10.09
    Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa päätettiin laatia ilmasto- ja energiapoliittinen tulevaisuusselonteko. Tällä tulevaisuusselonteolla pyritään arvioimaan ilmasto- ja energiapolitiikan haasteita pitkällä aikavälillä. Selonteko pyrkii viitoittamaan tietä kohti hyvinvoivaa ja vähäpäästöistä Suomea.
  • Palkanmuodostuksen kehittämistarpeet
    8.6.09
    Raportin tarkoituksena on tarjota eväitä palkanmuodostukseen liittyvien instituutioiden ja käytäntöjen kehittämiseen Suomessa.
  • Itämeren haasteet ja Itämeripolitiikka. Valtioneuvoston selonteko
    5.6.09
    Selonteossa linjataan hallituksen toimia Itämeren merellisen ympäristön parantamiseksi, meriliikenteen turvallisuuden lisäämiseksi ja taloudellisen yhteistyön tiivistämiseksi alueella.
  • Ammatillinen liikkuvuus Suomessa 1989-2007
    15.4.09
    Tutkimuksessa selvitetään ammattien välistä liikkuvuutta Suomessa vuosina 1989-2007. Tutkimusaineisto on muodostettu työvoimatutkimuksen perusaineistosta.
  • Valtioneuvoston selonteko EU-politiikasta
    8.4.09
    Valtioneuvoston selonteossa EU-politiikasta käsitellään Euroopan unionin kehittymistä ja EU-jäsenyyden merkitystä Suomelle, määritellään Suomen EU-politiikan peruslinjaukset ja keskeiset tavoitteet sekä pohditaan keinoja kehittää EU-vaikuttamista.
  • Valtion kriisijohtamismallin toteuttaminen alue- ja paikallishallinnossa. Työryhmän loppuraportti
    8.4.09
    Osana valtioneuvoston vuonna 2006 hyväksymää yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategiaa hyväksyttiin valtion kriisijohtamismalli. Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmaan on kirjattu lausuma, jonka mukaan hallintoa koskevien uudistusten yhteydessä varmistetaan valtion kriisijohtamismallin toteutuminen hallinnon kaikilla tasoilla.
  • Hallitusohjelman toimeenpanon arviointi hallituskauden puolivälissä. Hallituksen strategia-asiakirjan seuranta
    20.3.09
    Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelman seuranta perustuu hallituksen strategia-asiakirjaan (VNK 18/2007), joka hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä joulukuussa 2007.
  • Turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko 2009
    5.2.09
    Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa 2009 arvioidaan Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kokonaisvaltaisesti ja esitetään valtioneuvoston 2010-luvun loppupuolelle ulottuvat linjaukset.
  • Ikääntymisraportti. Kokonaisarvio ikääntymisen vaikutuksista ja varautumisen riittävyydestä
    22.1.09
    Ikääntymisraportissa tarkastellaan väestön ikääntymiskehitystä, ikääntymisen vaikutuksia ja ikääntymispolitiikkaa Suomessa sekä arvioidaan tämän pohjalta ikääntymiseen varautumisen riittävyyttä ja uusien politiikkatoimien tarvetta.
  • Metsäteollisuuden ja metsäsektorin toimintaedellytystyöryhmä. Loppuraportti
    20.11.08
    Loppuraportti arvioi metsäsektorin keskipitkän ja pitkän aikavälin haasteita ja menestystekijöitä.
  • Ilmastopolitiikka ja tulonjako
    18.11.08
    EU:n jäsenenä Suomi on sitoutunut sekä Kioton sopimuksen tavoitteisiin että EU:n omiin päästö- ja energiatavoitteisiin. Tässä raportissa tarkastellaan näiden tavoitteiden mukaisen ilmastopolitiikan vaikutuksia tulonjakoon ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.
  • Ilmastopolitiikka ja alueet
    18.11.08
    Selvityksessä tarkastellaan, miten ilmastopoliittiset tavoitteet voidaan toteuttaa alueellisen kehityksen näkökulmasta mahdollisimman oikeudenmukaisella tavalla ja miten ohjauskeinoja voidaan soveltaa niin, että ilmastonsuojelun alueelliset hyödyt voitaisiin maksimoida ja haitat minimoida.
  • Tehokas ilmastopolitiikka
    5.11.08
    Selvityksen tavoitteena on ollut kartoittaa muissa maissa käytössä olevia tai suunniteltuja ilmastopoliittisia ohjauskeinoja sekä selvittää, mitä tietoa on olemassa niiden kustannustehokkuudesta ja oheisvaikutuksista.
  • Päästörajoitusten ilmastohyödyt rajoitusten ulkopuolisissa maissa
    5.11.08
    Selvitys käsittelee päästövähennysten ilmastohyötyjä päästörajoitusten ulkopuolisissa maissa. Työssä esitellään ilmastohyötyjen syntymekanismit, tutkitaan niiden toimivuutta erilaisissa olosuhteissa ja arvioidaan mekanismien keskinäistä painoarvoa ja suuruusluokkaa.