Käyttäjät löysivät Findikaattorin
Erityisesti tutkimussektorin ja julkishallinnon käyttäjät ovat löytäneet valtioneuvoston kanslian ja Tilastokeskuksen lokakuussa avaaman Findikaattori-palvelun. Tammikuussa viisi suosituinta indikaattoria olivat bruttokansantuote asukasta kohti, taloudellinen kasvu (BKT), julkinen velka ja alijäämä, energian kulutus sekä väestönmuutokset.
Findikaattori-palvelussa on noin 100 yhteiskunnan kehitystä kuvaavaa indikaattoria. Julkistuksen jälkeen sitä on täydennetty noin kymmenellä indikaattorilla, joista moni on lisätty käyttäjien toivomuksesta. Esimerkiksi viljasadon kehitystä 1920-luvulta lähtien kuvaava indikaattori on uusi, samoin asuntojen hintakehitystä kuvaava indikaattori.
Useiden indikaattoreiden esitystapaa tai aikasarjan pituutta on muokattu. Esimerkiksi äänestysaktiivisuus eduskuntavaaleissa on nyt saatavilla vuodesta 1908 alkaen. Findikaattoria on myös parannettu uusilla teknisillä ominaisuuksilla, joista merkittävin on suora linkitys kunkin indikaattorin taustalla oleviin lukuihin StatFin-tietokantaan. Tietokannassa käyttäjä voi valita haluamansa rajaukset niin tarkasteltavien muuttujien kuin ajankohdan suhteen. StatFin-tietokanta sisältää usein myös yksityiskohtaisempaa tietoa indikaattorista, kuten alueellista tietoa.
Findikaattoria kohtaan on osoitettu runsaasti kansainvälistä kiinnostusta. Palvelu palkittiin Etelä-Koreassa lokakuussa parhaana uutta teknologiaa käyttävänä indikaattorisysteeminä. Nyt palvelun etusivu, tekniset tiedot ja indikaattorilistaus ovat tarjolla myös englanniksi. Koko palvelun tuottamista ruotsin ja englannin kielillä harkitaan vuoden 2011 puolivälin jälkeen.
Osoitteessa www.findikaattori.fi toimiva palvelu on suunnattu kaikille niille, jotka työssään tai toiminnassaan tarvitsevat ajantasaista, luotettavaa tietoa yhteiskunnan kehityksestä: päätöksentekijöille, valmistelijoille, asiantuntijoille, opettajille, toimittajille ja kansalaisille. Indikaattorit on valittu näiden tiedonkäyttäjäryhmien sekä tiedontuottajien yhteistyönä.
Lisätietoja: erityisasiantuntija Ruusa Hilakari, valtioneuvoston kanslia, p. 0400 198 975, etunimi.sukunimi@vnk.fi tai tietopalvelusuunnittelija Laura Mäkelä, Tilastokeskus, p. 09 1734 2941, etunimi.sukunimi@tilastokeskus.fi