Valtioneuvoston viestintäyksikkö
21.1.2010 14.55

Pääministeri Matti Vanhanen talousneuvoston arviointityöryhmän ehdotuksen luovutustilaisuudessa

(muutosvarauksin)

Hyvät arviointiryhmän jäsenet ja sihteeri
Haluan kiittää teitä perusteellisesta työstä talousneuvoston toiminnan arvioimiseksi ja kehittämisehdotusten laatimiseksi. Jo kokoustenne ja kuulemienne henkilöiden määrien perusteella on selvää, että olette uhranneet paljon aikaa ja vaivaa näkemyksenne muodostamiseksi. Työnne merkitystä korostaa se, että kyseessä on ensimmäinen talousneuvostoa koskeva ulkoinen arviointi sen yli 40-vuotisen historian aikana.

Kokemukseni talousneuvostosta viimeisten kuuden vuoden ajalta ovat myönteiset. Neuvosto on ollut erinomainen paikka pohtia keskeisiä talouspolitiikan haasteita ja niiden ratkaisuvaihtoehtoja. Meille hallituksen puolella on ollut korvaamattoman tärkeää voida arvioida erilaisia kehitystrendejä, uhkia ja mahdollisuuksia, sekä politiikkavaihtoehtoja ilman välitöntä päätöksentekotarvetta. Samalla kun on ollut olennaista, että tämä pohdinta on perustunut vankkaan analyysiin, sekä alustuksissa että neuvostolle laadituissa selvityksissä, on ollut yhtä tärkeää, että talouden kehitykseen vaikuttavat intressipiirit ovat voineet yhteisen pöydän ääressä eritellä omia näkemyksiään. Olen vakuuttunut, että me kaikki neuvoston työskentelyyn osallistuneet olemme voineet näin saada kokonaisemman ja tasapainoisemman käsityksen siitä, mitä järkevä ja toisaalta mahdollinen politiikka voisi olla, kuin jos olisimme tyytyneet lukemaan raportteja ja kokoamaan aina erikseen sopivia keskustelupiirejä.

Olen tyytyväinen, että raporttinne pääviesti näyttää olevan yhdensuuntainen oman kokemukseni kanssa. Talousneuvostoinstituutiota ei kannata hylätä, vaan pikemminkin sitä on kehitettävä vastaamaan paremmin nykyisiä olosuhteita. Näin on siitä huolimatta, että neuvosto on myös raportissanne esille tulevan kansainvälisen vertailun valossa varsin poikkeuksellinen instituutio.

Ensi kuulemalta myös kehitysehdotuksenne tuntuvat järkeviltä. Talousneuvoston agenda on syytä pitää väljänä. Esimerkiksi ilmastopolitiikka on ollut ja tulee varmasti olemaan jatkossakin tällaisen yhteisen pohdinnan ja konsultaation kohteena, vaikka siihen liittyy paljon muitakin kuin taloudellisia näkökohtia.

Toiseksi talousneuvoston kokoonpano lienee myös syytä säilyttää perusrakenteeltaan nykyisen kaltaisena; pidän myös perusteltuna, ettei kokoonpanoa määritellä kovin tiukasti lainsäädännössä. On hyvä, että neuvostoon voidaan nimetä kulloistakin tilannetta vastaava joukko ilman monimutkaista lainsäädäntöprosessia.

Näkemyksenne siitä, ettei talousneuvoston tule pyrkiä yhteisesti muotoiltuihin näkemyksiin on mielestäni viisas ja vastaa yhteiskuntamme vakiintunutta toimintatapaa. Parlamentaarista luottamusta nauttiva hallitus tekee lainsäädäntöä ja talouspolitiikkaa koskevat päätökset. Silloin kun on tarvetta hallituksen ja eri intressitahojen välisiin sitoviin sopimuksiin, sellaiset on parempi tehdä erikseen.

Yhteisistä kannoista ja päätöksenteosta pidättäytyminen tekee myös mielestäni mahdolliseksi – kuten ehdotatte – säilyttää neuvoston keskustelut luottamuksellisina. Keskustelujen luottamuksellisuudessa ei ole kysymys salaisesta sisäpiirin kähminnästä. Kysymys on yksinomaan siitä, että herkistä aiheista voidaan puhua asiapohjalta mahdollisimman avoimesti ilman, että kenenkään tarvitsee miettiä, miten jokin yksittäinen lause julkisuudessa tulkitaan.

Muuten avoimuutta on kuitenkin syytä kehittää, ja ehdotuksenne tuntuvat tässä suhteessa järkeenkäyviltä. Talousneuvoston toimikauden määrittäminen vaalikaudeksi olisi myös luontevaa.

Kokonaan oma kysymyksensä on talousneuvoston ja sille tehtävän valmistelutyön suhde valtioneuvoston varsinaisiin päätöksentekoprosesseihin. Tähän liittyy myös sihteeristön asema ja voimavarat. Näitä kysymyksiä on syytä arvioida huolella. Panen joka tapauksessa tältäkin osin merkille esittämänne näkökohdat.

Työnne antaa mielestäni hyvän pohjan talousneuvoston kehittämiselle. On ilmeistä, että talousneuvostoa koskeva lainsäädäntö tarvitsee, vaikkakaan ei vallankumousta, kuitenkin selvästi modernisointia. Keskustelemme raportistanne talousneuvostossa ensi viikolla, mikä antaa uskoakseni osviittaa siihen, miten tästä on syytä mennä eteenpäin. Hallituksen puolelta pyrimme tämän jälkeen ottamaan mahdollisimman pian kantaa siihen, miten ja millä aikataululla tarvittavat uudistukset toteutetaan.

Vielä kerran lämmin kiitos teille kaikille arvokkaasta työstä.