Pääministeri Matti Vanhanen nuorten syrjäytymisuhkia ja kulttuuria käsittelevässä seminaarissa
(muutosvarauksin)
Hyvät kuulijat,
Kiitän teitä, että olette saapuneet paikalle näin runsaslukuisella joukolla. Tutkijoiden ja asiantuntijoiden esittämä huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista on kuultu. Olemme poliittisina päätöksentekijöinä ottaneet viestin vastaan tosissaan. Investointi lapsiin ja nuoriin on yhteiskunnan henkivakuutus.
Olemme saaneet yhdessä myös tuloksia aikaan. Viime vaalikauden lopussa järjestettiin ensimmäinen seminaari tästä tärkeästä teemasta. Se vaikutti nykyisen hallituksen linjauksiin.
Tämän hallituksen työssä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on nostettu yhdeksi tärkeimmäksi päämääräksi ja se näkyy mm. siinä että yksi kolmesta poikkihallinnollisesta ohjelmastamme koskee teemaa.
Tänään jatkamme tätä keskustelua teemasta poliittisen päätöksenteon tukemiseksi.
Suomalaisen nuorison, kodin ja koulun asioista on viime vuosina puhuttu monista erilaisista ja jopa vastakkaisista näkökulmista.
Toisaalla korostuu suomalaisten menestyminen kansainvälisessä vertailussa, erityisesti tunnetussa PISA-tutkimuksessa, joka selvittää peruskoulua lopettavien 15-vuotiaiden osaamista äidinkielessä, matematiikassa ja luonnontieteissä. Tätä saavutusta vielä alleviivaa se, että heikoimmatkin oppimistulokset ovat meillä lähempänä keskiarvoja kuin muissa maissa.
Koulumme hyviä puolia korostavat myös viime vuosien tutkimustulokset terveyden kohentumisesta sekä tupakka- ja alkoholiongelmien lientymisestä.
Viihtymisen suhteen tutkimustulokset ovat vaihdelleet.
Kokonaiskuvaa täydentävät myös tuoreet Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tulokset. Vastoin tavallista käsitystä ne kertovat, ettei yhdeksäsluokkalaisten eli 15–16-vuotiaiden nuorten rikkomuksissa pääosin ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosina. Hieman pitemmällä tähtäyksellä voidaan jopa havaita tämän ikäluokan omaisuusrikkomusten merkittävä ja myös huumausainerikkomusten vähentyminen.
Meidän täytyy kiittää opettajia ja oppilaita ahkerasta työstä ja hyvistä tuloksista. Nykynuoret ovat monin tavoin osaavampia ja valistuneempia kuin me edelliset sukupolvet.
Mutta kaikki ei kuitenkaan ole kunnossa. Monilla nuorilla on ongelmia ja ne ovat lisääntymässä.
Myyrmannin, Jokelan, Kauhajoen tapahtumat ovat säikäyttäneet ja järkyttäneet meitä kaikkia. Koulukiusaaminen koskettaa jossakin koulun käynnin vaiheessa joka viidettä oppilasta.
Kiusaaminen ja pahoinpitelyjen määrä on viime vuosina lisääntynyt, mikä siis poikkeaa muuten positiivisesta kehityksestä. Helsingin Sanomat otsikoi joulun alla Viikin pahoinpitelystä: ”Nuoret saattavat hakata porukalla silmätikuksi joutuneen”.
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten lukumäärä on 1990-luvun alusta varsin tasaiseen tahtiin kaksinkertaistunut runsaaseen 16 000 lapseen. Heistä huostaan otettujen tai kiireellisten tapausten kasvu on ollut noin 7 000 noin 11 000 lapseen. Eniten kasvua on ollut teini-ikäisissä.
Heti peruskoulun jälkeen omille teilleen lähtee noin 4 500 Suomen nuorta. Lopulta lähes 20 prosenttia pojista ja runsas 10 prosenttia tytöistä ei suorita 25 ikävuoteen mennessä mitään peruskoulun jälkeistä tutkintoa.
Monien nuorten vaikeudet ovat kyllä pitkään tuntuneet jo peruskoulussa, mutta ne näyttävät kasaantuvan sen jälkeen.
Koti ja koulu ovat tietenkin vain osa nuorten maailmaa. Samaan kokonaisuuteen kuuluvat myös moninaiset harrastukset sekä kavereiden, joukkoviestinnän ja netin verkostot. Juuri tässä maailmassa liian moni näyttää joutuvan vaikeuksiin. Mistä tässä on kysymys? Tästä on tullut yksi merkittävistä yhteiskunnallisista kysymyksistä, jolta vielä puuttuvat riittävät tutkimustietoon perustuvat ja asian ytimeen menevät selitykset.
Maassamme tehdään laajaa ja hyvää työtä syrjäytymisriskien ehkäisemiseksi ja syrjäytyneiden auttamiseksi. Mutta mitkään apu-, tuki-, hoito-, puuttumis- tai muut vastaavat toimet eivät lopulta auta, jos puutteellisesti ymmärretyt perusasiat ovat vialla ja tuottavat automaattisesti uusia ongelmia. Siksi olemme täällä tänään koolla.
Uskon, että sosiaalisen ja kulttuurin alan toimijat ja nuorisotutkijat tuovat esiin uusia näkökulmia tänään ja aikaansaavat keskustelun tässä salissa ja sen ulkopuolella. Toivottavasti täältä kiteytyy vastauksia, mutta aivan varmasti nousee myös kysymyksiä, jotka vievät yhteistä pohdintaamme eteenpäin. Siihen kutsun teitä kaikkia.
Avaajan tehtävänä on esittää kysymyksiä, mutta niitä voi myös liittää laajempaan kokonaisuuteen. Me elämme nyt edellisen laman seurausten aikaa. Vähintä, mitä voimme tehdä on ottaa opiksi edelliskerran kokemuksista ja seurauksista.
Hyvät kuulijat,
Viime lama oli pahimmillaan vuoden 1991 syksyllä ja sen aikana menetimme lähes viidenneksen työpaikoista. Vasta vuonna 1994 päästiin kasvussa koko loppuvuosikymmeneksi runsaan 4 prosentin kasvu-uralle.
Laman jälkeen palkansaajien myönteisen tulokehityksen turvasi taloudellinen kasvu ja yritysten tulokehitys teki meidät vahvemmaksi kohtaamaan tämän nykyisen laman.
Seuranneiden ongelmien ytimeksi kuitenkin muodostui, että laman velkojen maksuun raivattiin tila monilla sosiaaliturvan leikkauksilla ja myös jonkin verran terveydenhuollon ja koulutuksen kansantulo-osuutta supistamalla.
Sosiaalietuuksien heikennykset koskivat nimenomaan niitä, joilla ei ollut työsuhteeseen perustuvaa ansiosidonnaista turvaa.
Heikompien ääni ei kuulunut.
Työ ja pääoma jakoivat kasvun tulokset. Laman lasku meni muiden maksettavaksi.
Tuon ajanjakson tulotilasto kertoo karua kieltä kotitalouksien kannalta. Erityisesti lapsiperheiden etuudet laskivat kotitalouksissa keskimäärin vuodesta 1995 aina vuoteen 2003 reaaliarvoltaan noin 26 prosenttia. Sama suuri strateginen linjaus kohteli muutoinkin kaltoin alimman tulokymmenyksen perheitä, jossa työttömille pitävät seuraa monet yksinhuoltajat, kansaneläkeläiset ja opiskelijat. Suunnanmuutos toteutui vasta 2000-luvun alkuvuosina, mutta korjausliikkeet eivät ehtineet edes palauttaa entistä tasoa kun jo uusi lama iski päälle.
Nykyään puhutaan paljon yhteiskunnan kahtiajaosta. Oikeampi määritelmä on kuitenkin kolmijako – siitä puhuin edellisessäkin syrjäytymistä käsitelleessä seminaarissa.
Onneksemme kotitalouksista 70–80 prosentin laajuinen ahkera keskiluokka työnsä tuottamin verovaroin rahoittaa, kuluttaa ja osin tuottaa hyvinvointiyhteiskunnan palvelut.
Osataksemme toimia oikein lähivuosina, meidän kaikkien on nyt tärkeätä ymmärtää viime laman hoidon seuraukset, joihin vielä liittyi yhden työttömäksi koulutetun ikäluokan heitteillejättö seurauksineen.
Maassamme oli vuonna 1990 ilman työtä 15–24-vuotiaita noin 33 000. Vuoteen 1993 ikäryhmän työttömyys oli kohonnut lähes 120 000 henkeen. Vaikka kokonaistyöttömyys muutoin laski maassamme koko 2000-luvun ajan, näiden ikäluokkien työttömyys ei koko vuosikymmeneen laskenut alle noin 60 000.
Monista tuli 1990-luvulla ensin pitkäaikaistyöttömiä, sitten rakennetyöttömiä ja lopulta vaikeasti työllistettäviä. Tänään heidän lapsensa pohtivat kanssamme nuorison ylisukupolvisen syrjäytymisen riskejä. Sukupolvitutkijoiden erityistehtävänä olisikin selvittää tätä kysymystä ja sen taustaa.
Tutkijoille ja kansalaisille nämä luvut tarjoavat monia muitakin kysymyksiä. Ensimmäinen on tämän kehityksen yhteys tilastoissa näkyviin moniin muihin saman ajan ilmiöihin, joihin toki kuuluu myös kehittyvä tilastointi. Esimerkki tutkimuskohteista voisi olla juuri 1990-luvun puolivälissä alkanut sekä yleinen että nuorempien ikäluokkien suorittamien pahoinpitelyrikosten nousu.
Toinen kysymys tutkijoille ja meille kaikille on löytää nykyisestä lamasta sellainen tie ulos, ettemme seuraisi viime laman jälkihoidon tienviittoja uuteen syrjäytymiskierteeseen. Viime kerran huolet ovat keskellämme ja vaativat jatkuvaa hoitoa. Kokemuksista on otettava oppia, kun linjataan tämän laman jälkeisiä toimia julkisen talouden suuren aukon paikkaamiseksi
Toivon tämän seminaarin osaltaan herkistävän tulevien linjausten seuraamiseen ja erityisesti niihin vaikuttamiseen maamme nuorison, siis isänmaan tulevaisuuden kannalta
Tutkimustietoa kaivataan vahvasti lisää, mutta hallitus on toiminut jo nykyisen tiedon varassa.
Hallitus on tehnyt useita päätöksiä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tämän hallituskauden alussa perustettiin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma koordinoimaan hallituksen toimia.
Nuorten työllisyyden edistämiseen varattiin heti vaalikauden alussa erillinen noin 30 miljoonan euron määräraha. Tälle vuodelle nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn suunnattiin lisäksi 50 miljoonaa euroa. Ensi kuun lopussa valmistuu näiden panostusten jatkoksi ja suuntaamisen pohjaksi asettamani asiantuntijaryhmän läpivalaisu nuorisotyöttömyyden kasvun lieventämiseksi. Nuorisotyöttömyyden ehkäisy on hallituksen työlistalla keskeisellä sijalla tänä vuonna. Odotan työryhmältä uusia ja luovia ratkaisuesityksiä.
Johtamani hallitukset ovat tehneet lasten ja nuorten hyvinvointia edistäviä ratkaisuja useita, joista tässä käyn läpi osan. Nuorten yhteiskuntakuu merkitsee nykyään heti nuoren työttömyyden alussa tehtävää yksilöllistä suunnitelmaa työpaikan saannin edistämiseksi.
Nuorten työpajatoiminta, etsivä nuorisotyö sekä maahanmuuttajien ja vähemmistönuorten hankkeet on saatu liikkeelle.
Nuorten koulutukseen on panostettu erityisesti. Ammatillista koulutusta ja oppisopimuskoulutusta on lisätty tuntuvasti. Peruskoulutuksen valtionosuuksia on lisätty.
Sosiaaliturvan suhteen on tapahtunut suunnan muutos aikaisempaan lasten ja nuorten osalta.
Lapsilisiä, yksinhuoltajalisiä, elatusapuja ja kotihoidon tukea, alimpia päivärahoja sekä opintotukea on korotettu. Sata-komitean työn osalta on päätetty lapsiin liittyvien vähimmäisturvaetuuksien sitominen indeksiin vuoden 2011 alkupuolella.
Hyvät kuulijat,
Sosiaalisten kysymysten rinnalla pohdimme tänään aihettamme myös kulttuurisesta näkökulmasta.
Perinteinen koulun, kodin, median ja henkilöverkostojen muodostama elämismaailma on viimeisen vuosikymmenen aikana saanut seurakseen myös nettimaailman, joka tarjoaa mahdollisuuksia sekä yhteisöihin - että koteloitumiseen.
Pohjimmaltaan kuitenkin läpi kaikkien medioiden kulkevat edelleen samat järjen, tunteiden ja sivistykseksi sanotun elämänhallinnan voimavirrat.
Moderni maailmamme joutunee tarkistamaan olettamustaan, että pelkkä tieto tekee ihmisen automaattisesti demokraattiseksi kansalaiseksi, joka pitää huolta itsestään ja muista.
Paremminkin näyttää siltä, että ilman valistunutta ja eettistä kasvamista ja kasvatusta tukevaa kulttuuria kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan eli taantumiseen ja sen mukana kiusaamiseen ja pahoinpitelyyn.
Tämä tarkoittaa sitä, että kunnossa olevan sosiaalisen ympäristön rinnalla todellinen koulukiusaamisen tai pahoinpitelyn vastavoima on kasvaminen ja kasvattaminen hyväksi ihmiseksi ja kunnon kansalaiseksi. Se tarkoittaa myös sitä, että hyvän tahdon ihmisten on avoimesti haastettava kiusaamis-, viha- ja väkivaltakulttuurit ja tarjottava niille lähimmäisen ihmisarvoa kunnioittava vaihtoehto.
Tukea ja hoivaa on annettava kaikille tarvitseville, mutta yhteiskunta ja hyvä elämä joutuvat lopulta vaikeuksiin, jos yhä useammille tarvitaan tukihenkilö. Vaikeissakin oloissa avain on kasvaminen ja kasvatus vastuulliseen vapauteen, jossa halutaan kantaa vastuuta itsestä ja lähimmistä ja sitten kaikista niistä, jotka monista eri syistä eivät onnistu.
Tiedän hyvin, että eräänlaisen vastuuta ulkoistavan sosiaalisen medikalisaation kannalta tämä herättää keskustelua, mutta se on tarkoituskin. Meidän lapsemme, koululaisemme ja nuoremme tarvitsevat sekä hyvää kasvatusta että hyvää hoitoa.
Muutos yhteiskunnassa lähtee meistä itsestämme, meistä vanhempina, ystävinä, naapureina ja lähimmäisinä sekä lapsista ja nuorista itsestään.
Itse asiassa kysymyksiä onkin vain yksi: Mitä mieltä te olette?